Sarajevo tuo monille mieleen vuoden 1984 talviolympialaiset, vielä useammalle varmastikin Milosevicin ”etniset puhdistukset”. Uutisia levottomuuksista Bosnia-Hertsegovinan alueella pulpahtelee julkisuuteen tasaisin väliajoin yhä edelleen. Vuoden 2001 toukokuun alkupuolen uutisia paikallis-TV:stä Montenegrossa seuratessani en malta olla lainaamatta päiväkirjamerkintöjäni kesältä 2000, jolloin vierailin ensimmäistä kertaa sodan runtelemassa Bosnia-Hertsegovinassa.
”Elämä Bosnia-Hertsegovinassa näyttää kuitenkin voittavan ja jatkuvan, ainakin toistaiseksi. Mutta monien mielessä asuu anteeksiannon sijaan kosto ja viha. Koston kierteen katkaiseminen onkin yksi tärkeimmistä rauhan säilymisen edellytyksistä. Miten siihen voitaisiin päästä, lienee jokaiselle yhtä suuri arvoitus.
Monien maassa työskentelevien ulkomaalaisten mielestä on vain ajan kysymys, milloin kosto ja viha leimahtavat uudeksi sodaksi. Ihmiset haluavat kostaa sodan aikana kokemansa vääryydet ja purkaa keinotekoisen rauhan ja liittovaltion pohjoisen serbien Republika Sprskan ja eteläisen muslimien ja kroaattien Federaation välillä.
Miettiessään, miten voimakkaana lähes sadan vuoden takaisen vuoden 1918 sodan muisto yhä elää monissa suomalaisissa, on helppo yhtyä ulkomaalaistyöntekijöiden pessimistiseen näkemykseen uuden sodan todennäköisyydestä.
Rauhan säilymistä ei takaa ainakaan se, että sitä tuntuvat haluavan lähinnä vain ulkomaalaiset, ja heistäkin moni vain viran puolesta. Ulkopuolisena on helppoa olla idealistinen. Maan tulevaisuus riippuu paljolti siitä, onko sodasta selvinneillä voimia muuhun kuin kostoon?
Uutiskuvien Sarajevo on pelkkiä rauniotaloja. Sarajevon kaduilla ja kujilla odottaa kuitenkin iloinen yllätys; moderneja katukahviloita ja ostoskatuja, upeita kirkkoja ja moskeijoita, viehättävä turkkilaisten rakennuttama basaarialue, kyyhkysten täyttämä tori. Elämä on palannut Sarajevoonkin.
Sodan jäljet näkyvät kuitenkin yhä kaikkialla Sarajevossa. Esikaupunki on pahimmin raunioitunut. Myös kaupungin keskustassa on paljon korjaustöiden ja jälleenrakentamisen tarvetta; rakennusta, jonka seinästä ei löydy luodinreikää, on lähes mahdotonta löytää. Poikkeuksen tästä muodostavat uudet, sodan jälkeen lahjoitusvaroilla rakennetut tai restauroidut kirkot.
Uskonnosta on tullut aiemmin hyvinkin maallistuneille ihmisille paitsi tärkeä tuki ja turva, myös tärkeä keino identiteetin ilmaisemiseen ja ylläpitämiseen. Vuorenrinteet kaupungin ympärillä ovat täynnä kukkaloistossa kylpeviä hautausmaita – kukkakauppiaan ammatti tuoneekin perheelle varmimmin leivän.
Ulkopuolisen on mahdotonta kyetä kuvittelemaan, saati ymmärtämään, millaista on ollut elää usean vuoden ajan elävänä maalitauluna usein ilman sähköä, lämpöä, ruokaa, lääkkeitä, kotia ja yhteyttä ulkomaailmaan. Sarajevon sodanaikaista eristystä ja tapahtumia miettiessään luulisi kohtaavansa kaduilla vain synkkiä varjoja tai ihmisraunioita. Niitäkin katukuvassa näkyy.
Enimmäkseen aistin kadulla kulkijoista kuitenkin enemmän toivoa kuin epätoivoa. Arjen ja elämän ilot ovat pieniä, kyyhkysten ruokkiminen pikkurahalla näyttää tuovan suurta iloa paitsi lapsille, myös aikuisille, elantonsa pulunruokakauppiaana hankkivasta vanhukse