ABU DHABI - PILVENPIIRTÄJIEN PEILISEINIEN SÄIHKETTÄ LÄHI-IDÄN MANHATTANILLA
Abu Dhabi on Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien liiton pääkaupunki ja suurin ja rikkain seitsemästä emiirikunnasta. Köyhiä eivät tosin ole muutkaan emiirikunnat maassa, joka bruttokansantuotteella mitattuna (25 000 USD asukasta kohden) sijoittuu maailman kolmanneksi rikkaimmaksi valtioksi. Kaupungin leveillä bulevardeilla pilvenpiirtäjien peiliseinien säihkyessä kilpaa auringon kanssa on vaikea uskoa olevansa Arabian niemimaalla, yhdellä maailman suurimmista hiekka-aavikoista, Persianlahden tai paikallisittain Arabianlahden rannalla.
Abu Dhabissa matkailija voi hämmästellä monia asioita; vehreitä puistoistutuksia, jykeviä suihkulähteitä, pilvenpiirtäjiä, kaupunkimiljöön siisteyttä ja puhtautta - melkeinpä singaporelaista steriliyttä - yhdistettynä arabialaiseen ystävällisyyteen ja vieraanvaraisuuteen.
Modernia kaupunkikuvaa katsoessaan on vaikea mieltää olevansa paikassa, joka vielä puoli vuosisataa sitten oli yksinkertainen ja rähjäinen lähinnä helmenkalastuksella ja maataloudella elävä kyläpahanen. Japanilaisten viljeltyjen helmien laajenevat markkinat tekivät lopun helmenkalastuselinkeinosta 1930 –luvulla ja kaupunki kurjistui entisestään.
Aallonpohjassa ehdittiin olla parin vuosikymmenen ajan kunnes ensimmäiset öljylöydöt 50-60 –lukujen taitteessa ohjasivat koko maan talouden huimaan nousuun ja nostivat sen lopulta koko Arabimaailman johtavaksi liike-elämän keskukseksi. Vilkkaudesta kertoo muun muassa se, että kaupungin lentokenttä toimii välilaskupaikkana noin 50 eri valtion lentoyhtiöiden koneille.
Abu Dhabi onkin enemmän talouden kuin turismin keskus. Hallituksen määrätietoisten ponnistelujen ansiosta maan talous on tullut yhä vähemmän riippuvaiseksi öljystä ja öljynjalostusteollisuudesta. Tämä onkin tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, sillä varovaistenkin arvioiden mukaa öljyvarat alueella ehtyvät vuosisadan puoliväliin tultaessa. Hallituksen tukitoimin on kasvatettu etenkin elektroniikkateollisuutta sekä turismia ja parannettu maanviljelyksen ja kalastuksen tuottoa.
Miksi kaupunkia kutsutaan Lähi-idän Manhattaniksi?
Kaupungin saama lisänimi on helppo ymmärtää kaupungin silhuettia aallonmurtajalta päin katsoessaan. Vain Vapaudenpatsas puuttuu, mutta rantaviivan tuntumaan rakennetulle Lulu-nimiselle saarelle ollaan suunnittelemassa mittavaa koko perheen virkistysaluetta mm. Disney –teemapuistoineen, hotelleineen ja ravintoloineen.
Muitakin yhtäläisyyksiä Amerikan kaimaan löytyy, etenkin puistot. Keskuspuistoa ei ole, mutta kaupungin yhteensä 18 puistoa houkuttelevat vihreillä nurmikentillään ja värikkäillä kukkaistutuksillaan piknik-lounaalle tai siestalle palmujen katveeseen sekä paikallisia että turisteja.
Puistoissa sinänsä ei ole mitään kovin ihmeellistä. Ihmetys astuu kuvaan mukaan vasta kun muistaa olevansa kuumalla ja kuivalla aavikolla, jonka vuotuinen sadepäivien lukumäärä lasketaan yhden käden sormilla. Pelkästään kaupungin puistoistutusten kasteluun kuluu päivässä miljoonia litroja vettä – melkoinen määrä maassa, jossa vesilitra on bensalitraa arvokkaampaa. Kahdessa puistoista on varattu omat erilliset alueet yksinomaan naisille ja lapsille. Paikallisia naisia katsoessaan on helppoa palata todellisuuteen, Arabian niemimaalle.
Virallinen uskonto on islam, jonka maltillisemman suuntauksen mukaisia sunnamuslimeja on 79 % väestöstä. 16 % edustaa Pyhää kirjaa Koraania tiukemmin tulkitsevia shiiamuslimeja. Kristittyjen neljän prosentin osuus ei kaupunkikuvassa näy. Vaikka Yhdistyneet Arabiemiirikunnat sijoittuvat uskonnollisesti tarkasteltuna arabimaailman liberaalien joukkoon, on maa länsimaalaisittain tiukan konservatiivinen.
Uskonto näkyy selkeimmin ehkäpä juuri naisten pukeutumisessa, josta päättää aina perheen mies. Yleisin asu paikallisilla naisilla on musta vartalon muodot alleen peittävä kaapu, abaya, sekä asuun kuuluva huivi. Kodin seinien ulkopuolella ja kotonakin etenkin vieraiden miesten läsnäollessa naisen on peitettävä vartalonsa, mahdollisesti kaikki muukin itsestään hiussuortuvaa, silmiä, sormenpäitä ja jalkateriä myöten. Mitä kauniimpi vaimo tai tytär sitä tarkemmin häntä on suojeltava ulkopuolisilta. Eihän kallisarvoista jalokiveäkään pidetä kaikkien katseille tai vaaralle alttiina, selittää kohtaamani arabityttö silmät ylpeydestä loistaen.
Mustapukuisten naisten kuvaaminen on paitsi kiellettyä ankarasti paheksuttua ja vaikka kaupungissa ei tarvitse yksinäisen naismatkaajankaan kantaa huolta turvallisuudestaan, tuntuu kuvauskiellon rikkominen turhan riskialttiilta.
Tottumattomalle silmälle kaikki mustapukuiset naiset näyttävät samanlaisilta, mutta todellisuudessa kankaiden kirjo on suunnaton – huippumuotitalojen hillittyjen logojen silkkivillasta ja kashmirista karheaan puuvillaan. Naisellinen turhamaisuus loistaa kuitenkin kankaiden yleensä mustissa koristeissa, sandaaleissa, käsilaukuissa, koruissa ja taidokkaasti hennatuissa käsissä. Jopa Tillanderin näyteikkunan sormukset alkavat ennen pitkää muistuttaa enemmänkin suklaamunasormuksia kuin oikeita koruja.
Katukuvassa uskonto paitsi näkyy, myös kuuluu. Allahu Akbar…Allah on suurin…kaupungin yli neljänsadan moskeijan minareeteista kaikuvat rukouskutsut ilmoittavat vuorokauden viidestä rukoushetkestä kuten kaikkialla maailman muslimivaltioissa.
Kaikki rakennukset, myös moskeijat, ovat suhteellisen uusia, mutta moskeijoiden minareettien suipot tornit muodostavat mielenkiintoisen ja maltillisen arkkitehtuurisen vastakohdan pilvenpiirtäjien mielikuvituksellisille väreille ja muodoille. Kaupungissa on myös maailman ainoa oikealla kullalla päällystetty rakennus. Vaikka todellisuus monesti onkin tarua ihmeellisempää jää satunnainen matkailija silti miettimään lieneekö kyseessä sittenkin faktan sijaan urbaani city-legenda – tuhannen ja yhden yön tarujen maisemissa kun ollaan.
Turisteista Abu Dhabi ei kilpaile emiirikunnista tunnetuimman Dubain kanssa myöskään ostosparatiisina. Mutta etenkin kulta-, kangas- ja perinnekäsityökauppa kukoistaa vanhalla perinteisellä kauppapaikalla, souk -alueella kaupungin keskustassa. Kosmetiikan, vaatteiden ja asusteiden maailmanmerkit löytyvät moderneista kauppakeskuksista. Ja tietenkin turismi saa myös rihkamakauppiaat liikkeelle – macarenaa soittavan ja laulavan kamelin saa omakseen noin viidelläkymmenellä Suomen markalla.
Turisteille on kuitenkin tarjolla muutakin kuin kaupunkikuvan ihailua tai tinkimistaitojen hiomista. Mielenkiintoinen öljynporausta ja öljynjalostusteollisuutta esittelevä museo sekä kaupungin laidalla sijaitseva perinnekylä tarjoavat erinomaisen tilaisuuden hahmottaa viimevuosikymmenien huima modernisaatio.
Perinnekylässä kamelinmaitoa beduiiniteltassa siemaillessaan tuntee itsensä aikamatkaajaksi keskiajan pysähtyneisyyden ja huipputeknologian informaatioyhteiskunnan välillä. Liikkumista voi toki harrastaa konkreettisemminkin esimerkiksi vihreillä golfkentillä tai jeeppisafarilla aavikolla. Kamelinratsastus lienee monelle Kanarian kävijällekin tuttu juttu, mutta innostuuko Pohjolan asukki hiekkahiihdosta. Kaikki on mahdollista – ja kaupan.